Psykiatrinen konsultaatio ja hoito

Psykiatrisessa konsultaatiossa psykiatri arvioi psyykkistä terveydentilaanne, psyykkisten ja mielialahäiriöiden esiintymistä, tarvittaessa määrää hoidon ja tarkkailee muutoksia tilanteessa. Oireiden ja diagnoosin pohjalta psykiatri suunnittelee hoidon, tarvittaessa määrää lääkkeen ja tällöin myös seuraa sen sopivuutta ja tehoa. Lääkkeen käyttö on vapaaehtoista. Jos tilanne sitä vaatii, kutsutaan mukaan psykologi tai joku muu asiantuntija.

Yleisimpiä häiriöitä, joiden vuoksi käännytään psykiatrin puoleen, ovat mielialahäiriöt, kuten esimerkiksi masennus tai kaksisuuntainen mielialahäiriö, ahdistuneisuushäiriöt kuten yleistynyt ahdistuneisuus, sosiaalinen fobia, paniikkihäiriö, mutta myös pakkohäiriöt (pakko-oireinen häiriö), syömis- ja unihäiriöt, erilaiset riippuvuudet, psykoottiset ja persoonallisuushäiriöt.

Ei varmaan pitäisi pelätä psykiatrille menoa tai sitä tarpeettomasti lykätä, koska oikea-aikainen hoito voi auttaa estämään sairauden kehittymistä sekä ehkäisemään siitä mahdollisesti johtuvia sosiaalisia ongelmia ja selviytymisvaikeuksia. Lievempien mielenterveysongelmien tai stressin sattuessa voi olla järkevää kääntyä ensin perhelääkärin tai psykologin puoleen.

Psykiatrin vastaanotto kestää ensitapaamisessa enintään 60 minuuttia.
Toistuva vastaanotto on tarkoitettu potilaille, jotka ovat jo käyneet Chrstinas Clinicin yksilöllisen lääketieteen keskuksessa psykiatrin vastaanotolla.

Psykiatrinen vastaanotto Christinas Clinicissä 16. ikävuodesta alkaen. Vanhempi voi konsultoida psykiatrin kanssa.

Tarvittaessa voidaan toteuttaa Skypen kautta.